Rikolliset johtajat häviävät sodan


Aleksei Navalnyin puhe muutoksenhakuoikeudessa 18.10.2022


Tämä hetki on minulle varsin tärkeä. Kuten on sanottu, minut on tuomittu yhdeksän vuoden vankeusrangaistukseen kovan kurin vankisiirtolaan. Luulen, että ketkä tahansa tuomarit tuntevat erinomaisesti oikeuslaitoksemme tilastot. Taposta ihminen tuomitaan maassamme keskimäärin seitsemäksi vuodeksi vankeuteen. Minähän sain yhdeksän vuotta kovan kurin laitoksessa, joten nähtävästi olen tehnyt todella kaameita rikoksia. Oudolta näyttää varsinkin se, ettei tämänpäiväisessä oikeuskäsittelyssämme ole uhreja. Eikä ollut edellisissäkään. Ensimmäisessä oikeusasteessakin uhrit olivat hyvin haluttomasti mukana.


Minusta samoin kuin jokaisesta, joka on seurannut tätä oikeusprosessia, näyttää ilmiselvältä, että tutkintakomitea on vain keksinyt nämä uhrit, neljä henkilöä niiden yli 300 000 joukosta, jotka ovat vuosikausia lahjoittaneet varoja Korruption vastaiselle säätiölle ja vaalikampanjoihini. Kaksi heistä oli lahjoittanut varoja provokaatiomielessä, ja he tekivät heti rikosilmoituksenrahojensa kavalluksesta. Kaksi ns. uhria ovat liikemiehiä, jotka ilmoittivat rikoksesta sen jälkeen, kun heitä vastaan oli nostettu syytteet. Olemme nähneet koko oikeuskäsittelyn ajan, että he ovat pyrkineet kaikin tavoin minimoimaan osallisuutensa. He menettivät hetkessä kiinnostuksensa asiaan, kun olivat esiintyneet kerran oikeudessa.


Oikeuskäsittelyn aikana on sattunut aivan elokuvauksellisia asioita. Syyttäjän todistajat ovat kertoneet tutkintatuomareiden painostaneen heitä. Myöhemmin on selvinnyt, että on ollut olemassa äänite. Siihen on tallennettu, miten tutkintatuomarit ovat painostaneet todistajia. Eikä tässäkään ole vielä kaikki. He ovat kutsuneet todistajia luokseen harjoittelemaan lausuntoja sanasta sanaan.


Oikeuskäsittelyn kuluessa meille on selvinnyt, että eräs presidentinhallinnon päälliköistä soitti moneen kertaan tuomarille. Jokaisella tauolla he kävivät puhelinkeskusteluita. Ja sellaiset pikku asiat kuten rautainen tosiseikka Kirovlesin jutusta. Sen koeaika on umpeutunut… Katsokaa kalenterista. Umpeutunut on. Silti se näyttää hölynpölyltä, kun taustalla tietenkin on… Mitä tärkein tosiseikka minun ja toivon mukaan tämän oikeuden kannalta, symbolinen asia: oikeuskäsittelyn paikka.


Sain paperin, jossa luki: ”Määrätään pidettäväksi avoin oikeuden istunto vankisiirtolan alueella Pokrovin kaupungissa…” Siinä kaikki. Ymmärrättekö, avoin oikeuden istunto vankisiirtolassa? Istunnon aikana tämä seikka luonnollisesti suututti minua ja muita ihmisiä. Ei ainoastaan kaikkia niitä, jotka olivat tulleet seuraamaan oikeuskäsittelyä eivätkä päässeet avoimeen istuntoon. Kysyimme tuomarilta, miksi näin tapahtui. Hän vastasi meille: ”Kaikki johtuu koronasta.” Mutta tuomiossaan hän ei maininnut tästä mitään. Miksi Lefortovon oikeus piti istunnon vankisiirtolassa toisella federaation hallintoalueella? Koska halusimme. Koska viis veisaamme teistä kaikista ja teemme, mitä tahdomme. Juuri tämä oli Lefortovon oikeuden vastaus.


Tänään 18. lokakuuta 2022 on nähtävissä erittäin hyvin tapahtuneen ydin ja tärkein syy. Arvoisa oikeus, se ei ole mikään poliittinen lausuma vaan tosiasia, johon haluan kiinnittää huomiota. Pyydän oikeutta ottamaan sen huomioon päätöstä tehtäessä. Teidän tehtävännehän on tarkastella tätä kaikkea monitahoisesti. Tehkää niin. Silloin näemme, että on kysymys rikoksesta oikeuslaitosta vastaan. Tämä on ilmiselvä tekaistu rikosjuttu.


Se oli silloin pieni, käytännössä mikroskooppinen rikos sen suuren rikoksen rinnalla, jota oli valmisteltu ja joka toteutettiin juuri samoina päivinä. Juttuni oikeuskäsittelyn ensimmäinen päivähän osui yksiin sodan alkamisen kanssa, sen suunnattoman rikoksen, jonka nykyiset vallanpitäjät, konkreettisesti presidentti Putin, ovat tehneet koko maatamme vastaan. Valmistautuessaan tähän rikokseen he alkoivat tehdä pikku rötöksiä, rupesivat etukäteen vangitsemaan varsinkin heitä, joiden tiesivät jatkossa vastustavan sotaa, tai työnsivät heidät entistä syvemmälle vankilaan.


Kun istuin yleisen kurin siirtolassa, heistä tuntui, ettei se riittänyt. Piti tunkea kovan kurin siirtolaan ja pitää vielä jatkuvasti eristyssellissä. Minua, Jašinia, Kara-Murzaa ja muita. Kymmeniä ja satoja tällaisia ihmisiä istuu nyt vankiloissa, koska johtajat tietävät, etteivät nämä olisi hiljaa. He osoittaisivat ihmisille, kuinka ilmiselvä tämä rikos on.


Se on todellakin rikos. Oikeudenkäyntini ja toisten poliittisten vankien oikeudenkäynnit, heidän jotka istuvat vastaavanlaisten juttujen takia, on toteutettu innon ja röyhkeyden vallassa. Tämä osoittaa, että tehdessään rikostaan, aloittaessaan rikollisen ja aggressiivisen sotansa johtajat eivät ole vain ymmärtäneet tekojensa mittakaavaa vaan myös pelänneet seurauksia. He ovat käsittäneet, mihin ovat tunkeutuneet. Hehän ovat tienneet hyvin olevansa kiinni jääneitä lurjuksia, jotka ovat tuhonneet kaiken. Ja tämä selviää varsin pian. Ensimmäisenä oikeudenkäyntipäivänä vankisiirtolassa lausuin oikeudelle, että teidän vallanpitäjänne ovat aloittaneet tämän sodan, sota on rikollinen ja johtajanne häviävät sen. Juuri tämän nyt näemme. He ovat jo häviämässä.


Monina viime vuosina olen kerännyt lahjoituksia järjestöni toimintaan. Arvoisa oikeus, olen selittänyt kaikille ja koonnut konkreettisia tosiasioita siitä, että nämä vallanpitäjät ovat inhottavia varkaita, lurjuksia ja teeskentelijöitä, jotka ovat hajottaneet kaiken. Olen kertonut tästä kymmenen vuotta sitten. Pitempikin aika on kulunut. Kuvasimme videon siitä, että Šoigu on varas, suuren luokan lahjusmies, jolla on jättimäinen huvila. Hän hävittää ja varastaa kaiken. Olen kertonut Venäjän kansalliskaartin päälliköstä, Zolotovista. Hän varastaa jopa perunoita. Olen kertonut Putinin, Medvedjevin ja kaikkien muiden harjoittamasta korruptiosta. On ollut selvää, että tuhottuaan 22 vuodessa kaiken nämä ihmiset aloittavat sodan kääntääkseen huomion muualle maan kokemasta hävityksestä. Ja kun he rupeavat sotimaan, he kärsivät tappion. Ymmärrättekö?


Vastaus tuomarin kysymykseen: Kyllä, teidän kunnianarvoisuutenne… Minulla ei ole paljon jäljellä, mutta minusta tuntuu, että se koskee mitä suurimmassa määrin asian ydintä. Asianajajat ovat esittäneet tärkeimmät oikeusprosessiin liittyvät seikat, mutta teille kerron pääasian. Se on, että minä… Minut tuotiin tänne eristyssellistä, jossa olen istunut jo kaksi kuukautta. Kerron teille asian ytimen. Istun eristyssellissä, ja tätä ennen olen saanut epäoikeudenmukaisesti yhdeksän vuoden tuomion. Samaan aikaan monet muut on tuomittu vankeusrangaistuksiin, koska… Toistan, että tämä ei ole poliittinen mielenilmaus vaan oikeudenkäyntiin liittyvä seikka. Siksi minulla on vielä vähän sanottavaa. Kestäkää, olkaa hyvät. Älkää vain koettako sietää vaan yrittäkää ottaa huomioon asioiden koko johdonmukaisuus. Yrittäkää tiedostaa sen rikoksen aste, joka on tehty muun muassa teitä vastaan, kaikkia vastaan meidän maassamme, aivan kaikkia ihmisiä vastaan.


Mihin meidät on vedetty? Kirjaimellisesti. Meillä on joitakuita ihmisiä, jotka ovat sanoneet: ”Aloitamme aggressiivisen sodan. Haluamme kiskaista palan naapurimaasta. Mutta jos olemme häviämässä sodan, järjestämme ydinharmagedonin, kuten he itse kirjoittavat. Tuhoamme kaiken ympäriltä, koska meillä on oikeus varastaa ja tehdä kaikkea, mitä haluamme.” He tietävät, että on niitä, jotka vastustavat tätä ja yrittävät musertaa nämä ihmiset. Tämä ei heiltä onnistu. Tietenkin he saattavat aiheuttaa varsin ikäviä tilanteita. Väkeä voi pitää erilaisissa eristysselleissä. Vankilajärjestelmän sisällä voi tehdä monia asioita. Voi toimia niin, että on mahdotonta saada totuudenmukaisia tuomioita oikeudessa. Olipa niin tai näin, jo nyt on nähtävissä tosiasia: keisarilla ei ole vaatteita. Ja tämä on aivan mahdotonta.


Kun teimme selvityksiämme ja keräsimme rahaa niihin, osoitimme, että nämä vallanpitäjät ovat mielettömiä, hyödyttömiä ja rikollisia. Olemme yrittäneet kaikin voimin saada kootuksi jonkinlaisen kansantahdon. Muun muassa olemme pyrkineet vaikuttamaan vaaleissa, jotta nämä johtajat hylättäisiin. Olemme halunneet estää heitä työntämästä maatamme yhä lähemmäs katastrofia. Valitettavasti tämä on ainoa virhe, ainoa asia, jota pahoittelen: olemme toimineet liian tehottomasti.


Emme ole pystyneet estämään katastrofia, jota kohti emme nyt matele vaan lennämme. On kysymys vain siitä, millaisella voimalla Venäjä iskeytyy pohjaan ja hajoaako se kappaleiksi ja lentääkö se helkkarin kuuseen. Toivon, ettei niin tapahtuisi. Mutta vallanpitäjämme tekevät kaikkensa, jotta olisi kaksi vaihtoehtoa: Putinin ja Medvedjevin sekä vielä muutamien kymmenien ja satojen perheiden rikkaus ja onni tai koko maan elämä.


Siksi, teidän kunnianarvoisuutenne, päätös, jonka tänään teette, on pieni, ja se koskee yhtä pientä juttua. Mutta kun käsittelette asiaa, teette tätä päätöstä, tiedätte kuitenkin, että olen oikeassa. Tehän näette joka päivä, mitä tapahtuu. Tiedätte erinomaisesti, että tämä kaikki päättyy erittäin huonosti. Näette, että on tapahtumassa katastrofi. Jostain syystä sadattuhannet miehet on rauhan aikana kiskottu kodeistaan ja perheistään ja lähetetty taisteluhautoihin. He kuolevat siellä, kun yrittävät tappaa toisia…


Vastaus tuomarin huomautukseen: Mikä ei koske asiaa, teidän kunnianarvoisuutenne? Muutoksenhakuinstanssi, valitusinstanssi, ensimmäinen oikeusaste, mutta mehän olemme Venäjän kansalaisia. Herranen aika, tehän olette tuomareita! Istutte palleillanne minua varten. Olette virkaväkeä, joka istuu lipun ja vaakunan alla. Ymmärrättekö? Pyydän teitä, koska olette ihmisiä, jotka istuvat lipun ja vaakunan alla, tekemään jotain: auttakaa maatamme, jotta se pelastuisi niiden mielipuolten käsistä, jotka hävittävät kaiken ympäriltään. He eivät tuhoa enää kuvainnollisesti. He ovat tappaneet jo kymmeniätuhansia ihmisiä ja tappavat vielä satojatuhansia. Ja he uhkailevat valmiudellaan tappaa miljoonia.


Pyydän ja vaadin ottamaan huomioon kaikki seikat, jotka ovat kuuluneet tähän juttuun päivänä. jona se alkoi. Pyydän ottamaan huomioon koko tapahtumaketjun, joka liittyy muiden ihmisten pidätyksiin ja vangitsemisiin. Ilmoitan, että olen syytön ihminen. Katson, että minä ja kaltaiseni teemme liian vähän hyvää, mutta teemme kaiken mahdollisen estääksemme sen, mitä nyt tapahtuu, estääksemme katastrofin. Jatkamme tätä työtä. Siksi kehotan kaikkia Venäjän kansalaisia – omia kannattajiani ja kenen tahansa kannattajia – taistelemaan tätä hallintoa vastaan maamme tulevaisuuden tähden, taistelemaan tätä sotaa ja inhottavaa liikekannallepanoa vastaan. Kiitos paljon. Vaadin, että minut julistetaan syyttömäksi.


Julkaistu Aleksei Navalnyin Instagram-tilillä (@navalny) 18.10.2022

Suomentanut Päivi Kremenenko

Käännös perustuu julkaistuun videoon sekä Meduza-palvelun litterointiin.

Otsikon kuva on muokattu kyseisestä Instagram-postauksesta ja sitä käytetään sekä edelleen jaetaan Instagramin käyttöehtojen määritelmien mukaan. .