Palkintorahat tarvitseville

Miten pitäisi käyttää10 000 euroa?


Olisipa hyvä vaivata itseään useammin tällaisilla kysymyksillä.


Hallussani ei ole ollut tavallista 10 000 euron summaa. Kysymys on Boris Nemtsov-palkinnosta, joka on myönnetty minulle. Se on suuri kunnia. Olisi outoa ja mahdotonta vain ottaa rahat ja käyttää ne itseni ja perheeni hyväksi.


Olen pyytänyt Žanna Nemtsovaa (@zhannanemtsova2018) jakamaan tämän summan neljään yhtä suureen 2,5 000 euron osaan ja välittämään rahat niiden henkilöiden perheille, joiden asiat ovat nyt huonommin kuin minun. Tartun tilaisuuteen ja kerron teille kolme hyvin lyhyttä tarinaa, tapahtumia meidän maastamme.


1. Pavel Zelenski työskenteli Korruptionvastaisen säätiön videokuvaajana. Kun toimittaja Slavina oli tehnyt polttoitsemurhan Nižni Novgorodissa, tapahtunut kosketti Pavelia syvästi. Slavinalla on lapsia ja Pavelilla myös, neljä lasta. Hän kirjoitti kaksi tviittiä: kirosi vallanpitäjiä ja syytti heitä Slavinan menehtymisestä.

Näiden kahden tviitin takia Pavel Zelenski sai kaksi vuotta vankeutta.


2. Andrei Borovikov pitää Rammstein-yhtyeestä (niin kuin minäkin). Seitsemän vuotta sitten hän laittoi yhtyeen videoklipin seinälleen VKontakte-palveluun. Se oli virallinen videoklippi, jota oli käytetty miljoona kertaa miljoonassa paikassa.

Tämän takia Andreita syytettiin pornon levittämisestä, ja hän sai kaksi ja puoli vuotta vankeutta.

Hänen ”rikoksensa” oli toinen: hän taisteli Šiesin jättikaatopaikkaa vastaan ja ryhtyi sittemmin verkostomme koordinaattoriksi Arkangelissa.


3. Muutama vuosi sitten Donin Rostovia koetteli tuhopolttojen aalto. Kaupungissa kaikki tiesivät, että viranomaisten värväämät roistot polttivat yksityisten ihmisten taloja tehdäkseen tilaa rakennusfirmojen uudiskohteille.


5.11.2017 Vladislav Mordasov ja Jan Sidorov lähtivät osoittamaan mieltään Rostovin aluehallituksen rakennukselle. Heillä oli kaksi julistetta: ”Palauttakaa maat tulipalossa kotinsa menettäneille rostovilaisille” ja ”Hallituksen on erottava”. He saivat kuusi ja puoli vuotta vankeutta.


Julkaistu Aleksei Navalnyin Instagram-tilillä (@navalny) 3.9.2021

Suomentanut Päivi Kremenenko

Otsikon kuva muokattu alkuperäisestä Jevengi Feldmanin sivustolla Eto Navalnyi ja sitä on käytetty CC BY-NC 2.0 -lisenssillä.