Kohtalokas kädenpuristus

”Olen valmis puristamaan Navalnyin kättä.” Tämän lauseen takia pappi erotettiin kaikista virkatehtävistään.

---

Luin uutisen ja ajattelin: mikäs siinä, jos ihminen olisi työssä Gazpromissa tai Russia Today -uutiskanavalla, mutta hän on ollut kirkon palveluksessa.

Georgi Suhoboki toimi Uljanovskin alueella hiippakunnan tiedottajana. Hiljattain hän laittoi Facebookiin kuvani ja kirjoitti: ”Ennen arvostelin häntä mutta nykyään olen valmis puristamaan hänen kättään.” Seuraavana päivänä Suhoboki irtisanottiin.

Hän on julkaissut äänitteen keskustelustaan piispan kanssa:

”Navalnyi… Mitä se sinulle kuuluu? Olet hiippakunnan tiedottaja. Miksi sotket asioita? Minulta ovat tänään jo kysyneet ne, joiden kuuluu kysyä. Sanoivat, ettei tuollaista tiedottajaa tarvita.”

Haluan sanoa kaksi asiaa:

1. Puristan puolestani pappi Suhobokin kättä ja kiitän häntä.

2. Muistutan Venäjän ortodoksisen kirkon piispoille, että yhdessä kirjassa, sanotaan: ”Autuaita ovat ne, joita vanhurskauden* tähden vainotaan, sillä heidän on taivasten valtakunta.” Ilmeisesti he eivät ole tuota kirjaa lukeneet, koska heidän aikansa kuluu viestintään niiden kanssa, joiden kuuluu kysyä.

Jotteivät kirkon johtajat harhautuisi lukiessaan itselleen vierasta tekstiä, annan vihjeen: Matt. 5:10.

Kaikille rakkautta ja kärsivällisyyttä!😉

*Venäjänkielisessä raamatunkäännöksessä sanotaan: ”Autuaita ovat ne, joita totuuden tähden vainotaan, sillä heidän on taivasten valtakunta.”

Julkaistu Aleksei Navalnyin Instagram-tilillä (@navalny) 29.10.2021

Suomentanut Päivi Kremenenko

Otsikon kuva muokattu alkuperäisestä Wikimedia commonsissa julkaistusta ja sitä käytetään CC BY 4.0 -lisenssillä. Kuvassa Venäjän presidentti Vladimir Putin puristaa kirkonmiesten käsiä. (Creidt of the image: Kremlin.ru, CC BY 3.0 <https://creativecommons.org/licenses/by/3.0>, via Wikimedia Commons ).

Yllä alkuperäinen venäjänkielinen teksti ääneen luettuna. Alla sama teksti Instagramissa.