Kurissa ja nuhteessa

Eipä minusta ole vangiksi, joka lähtee parannuksen tielle. 😔

Olin viettänyt vasta viikon päivät kotoisalla kovan kurin leirilläni, kun minulle jo lätkäistiin ”muistutus laitoksen päällikön valtuuksilla”.

Selitän vähän: ilmoitukset, muistutukset ja kannustukset ovat mitä tärkein osa elämää ”huippuleireillä”. Hakkaaminen ja kidutus kuuluvat vielä asiaan, selvähän se. Näin täällä ohjaillaan kaikkea. Jos hallinto tykkää sinusta, saat jatkuvasti kannustusta: paketteja ja tapaamisia. Jos sinusta ei pidetä, keksitään rikkomuksia, tehdään ilmoituksia ja annetaan muistutuksia. Kahdesta muistutuksesta voidaan lähettää eristysselliin. Siellä kuolee noin vain ”keuhkokuumeeseen” tai katkaisee kaulansa, kun putoaa laverilta. Joku toinen ansaitsee tällä tavoin kannustuksen: saa tavata äitinsä!

Muistutukset roikkuvat vangin riesana pitkään. Ne nollautuvat vuoden kuluttua viimeisimmän antamisesta.

Edellisen muistutuksen sain viime elokuussa. Se oli muotoiltu ”rikkoi välikaton”. Älkää kysykö mitään. Kaikkien minulle annettujen 30 muistutuksen pitäisi nollautua tämän vuoden elokuussa.

Eipä niin tapahdukaan! On käynyt ilmi, että ensimmäinen vankileirini on tehnyt ilmoituksen. Kahden viimeisen siellä viettämäni tunnin aikana olin rikkonut pukeutumissääntöjä. Aamulla kello 6.30 olin mennyt pesuhuoneeseen t-paidassa enkä vangin tamineissa

Täsmennän, jotta ymmärtäisitte: kello 6.30 kaikki vangit peseytyvät ja ajavat partansa. Kaikki menevät pesuhuoneeseen t-paitasillaan. Mutta minä olin mennyt sinne vaarallisella tavalla! Olin mennyt pesulle ääritoiminnan harjoittajana. T-paitani uhkasi vallanpitäjiä. Luettuaan vanhan leirini kirjeen uusi leirini kutsui minut toimikunnan eteen, tuomitsi moisen mielivallan ja määräsi uuden muistutuksen. Niinpä entiset 30 muistutusta ovat seuranani vielä vuoden. Erittäin kätevää. Milloin hyvänsä minut voi julistaa röyhkeäksi häiriköksi, viskata eristysselliin ja tehdä muuta sellaista.

Tahdotteko vaarallista elämää? Käyttäkäähän joskus t-paitoja. 😉


Julkaistu Aleksei Navalnyin Instagram-tilillä (@navalny) 21.6.2022

Suomentanut Päivi Kremenenko

Otsikon kuva on muokattu wikimedia commons -sivustolle postitetusta, alun periin Flickr-palvelussa käyttäjän dylaphant07 julkaisemasta kuvasta A Look At The Life Of Prison.jpg. sitä käytetään ja se jaetaan edelleen noudattaen lisenssiä CC BY 2.0