Taas eristettynä
Olen jälleen eristyssellissä. Ohjelmoinnissa tällaista nimitetään ikuiseksi silmukaksi.
Pistivät kolmeksi vuorokaudeksi eristykseen avatun napin takia. Veivät käytävää pitkin eristysselliin ja käskivät: ”Kädet selän taakse!” ”Joo”, laitoin kädet selän taakse.
Ehdin kulkea kolme sekuntia tavalliseen tapaan: kädet eivät olleet selän takana. Syyllistyin rikokseen!
Minut kutsuttiin lautakunnan eteen. ”Tuomittu Navalnyi, olette rikkonut eristysselliin kuljettamisen sääntöjä.
Videolta näkyy, että on kysymys kolmesta sekunnista. Koska teille on ominaista kielteisyys ja teidät on jo aiemmin määrätty eristysselliin, päätimme, että teidät on sijoitettava sinne.”
Viisi vuorokautta.
Mahtavaa. Näin ehkä asetun tänne asumaan.
Selvästikin ohjeet on annettu Moskovasta. Jopa venäläisen vankilan mittapuulla on liikaa saada eristysselliä, koska kädet ovat olleet kolme sekuntia muualla kuin selän takana.
Istun taas helvetillisessä komerossa muki ja kirja seuranani. Totta kai on vähän tylsää. Mietin, pitäisikö opetella meditoimaan.
Vielä ei ole onnistunut. On kamalan hankalaa olla ajattelematta mitään. Sen sijaan että vain kuuntelisin hengitystäni, mietin, että eristyssellini on vipassana-kammio. Vipassana on henkistä harjoitusta rikkaille, jotka kärsivät keski-iän kriisistä.
He maksavat, kun heidät suljetaan huoneeseen, jossa he ovat kaksi viikkoa puhumatta, syövät niukasti eivätkä ole yhteydessä ulkomaailmaan. He vain meditoivat ja tutkiskelevat itseään. Minulle tämä on ilmaista.
Saatte luvan kadehtia.😉
Julkaistu Aleksei Navalnyin Instagram-tilillä (@navalny) 24.8.2022
Suomentanut Päivi Kremenenko
< 81 Tutkimaton rikos 20.8.2022 ------ 83 22 vuotta yhdessä 26.8.2022 >