Koulunpenkillä

Kun olin lapsi, opettajat sanoivat minulle: ”Navalnyi, jos koulu sujuu huonosti, jäät luokalle ja menet sitten ammattikouluun.”


Opiskelu sujui hyvin, ja kuitenkin olen joutunut amikseen. 


Olen ammattikoululainen, joka opiskelee ompelijaksi, ammattiin numero 19601. 


Mitä luulitte? Että olisin mennyt heti ompelemaan teollisuusvyöhykkeelle. Mitä opiskelemista siellä muka on? 


Vielä mitä. Otetaanpa esimerkiksi silitysrauta. Sillä ei silitetä vaan suoritetaan tietyn kohdan silityskäsittely.  Tulkoon tietoonne, että on olemassa

– auki silittämistä 

– litteäksi silittämistä

– kohoumien poistamista silittämällä ja

– prässäämistä. 


Tässä on vain se, minkä jo tiedän. Elämäni tapahtumat ovat hyvin ironisia. Siksi en epäile, että vielä on tulossa 

– hypersilittäminen

– jälkisilittäminen 

ja tietenkin

– metasilittäminen. 


Meillä on aivan oikea ammattikoulu, jossa kirjoitetaan vihkoihin, istutaan luokkahuoneissa, tehdään käytännön harjoituksia ja suoritetaan kokeita. Meillä on kaksi erinomaista opettajaa, hyvin kärsivällisiä naisia. Minä tulisin hulluksi kaltaistemme oppilaiden kanssa. 


Opiskelijoilta on tietenkin ajeltu päät kaljuiksi. Niinpä opettajani ennustus näyttää toteutuneen kahdesti. En ole pelkästään amiksessa vaan sellaisten oppilaiden ryhmässä, jotka ovat jääneet luokalle kymmenen kertaa peräkkäin. 


Nähtävästi erityistyöntekijän pitää valvoa minua, koska olen epäilyttävin amislainen. Hän istuutuu viereiseen pulpettiin, asettaa pöydälle videotallentimen, joka on suunnattu minua kohti, ja istuu tällä tavoin kaikki viisi tuntia. 


Lakki päässään ja sarkatakki yllään, ompelukoneen vieressä. 


Toisinaan hän sanoo minulle jotain tyyliin: ”Aleksei Anatoljevitš, lakatkaa katsomasta ikkunaan. Ei siellä mitään mielenkiintoista ole.”  


Tällaisina hetkinä tunnen sataprosenttisesti palanneeni ajassa taaksepäin.  


Teoriapuoli on minulla hallussa. Sain kokeesta kympin. 


Mutta ompeleminen ei luista. Nopeutta säädellään polkimella. Koneeni joko seisoo tai suoltaa hurjaa vauhtia aivan vinoa tikkiä. Raivostun, eikä silloin mikään onnistu, selvähän se. 


Kuinka viisaasti opettaja onkaan sanonut: ”Ei olisi pitänyt kasvattaa 46 numeron kaviota!”


Kaikki on näin. Ei olisi pitänyt. 


Varmaankin vielä opin. Eihän opiskelu ole koskaan myöhäistä.😉 


Julkaistu Aleksei Navalnyin Instagram-tilillä (@navalny) 20.12.2021

Suomentanut Päivi Kremenenko

< 36 Mihin raha riittää?   14.12.2021  ------ 38 Nato ja korruptio   23.12.2021  >