13 vuotta lausutuista sanoista


Syyttäjä on vaatinut minulle 13 vuotta kovan kurin leiriä.


Jos tuomio on hinta inhimillisestä oikeudestani puhua, niin voivat vaatia vaikka 113 vuotta. Pidän kansalaisoikeutenani taistella Venäjän paremman tulevaisuuden puolesta. En peru sanojani enkä sitä, mitä olen tehnyt.


Tämä koskee myös työtovereitani. Olen ilmoittanut tänään, että Korruptionvastainen säätiö ei kuole. Sitä ei suljeta. Se ei kuihdu vaan siirtyy uudelle maailmanlaajuiselle tasolle. Siitä on tullut kansainvälinen järjestö. Työn painopiste on edelleen selvityksissä Kremlin varkaiden korruptiosta.


Älkää olko huolissanne. Olen täysin kunnossa ja minua huolestuttaa vain se, että toiset hermoilevat takiani. Olen jopa pyytänyt, ettei Julia tulisi paikalle, kun tuomio julistetaan 22. maaliskuuta. Hänen on parempi viettää päivä Zaharin seurassa, jottei poika kuulisi uutista luokkakavereilta tai opettajilta.


Viimeisessä puheenvuorossani sanoin tietenkin mielipiteeni sodasta: Se on korruption ja rappion suora seuraus. Se peittää vereen Putinin hallinnon epäonnistumisen.


Nyt meidän kaikkien ei pidä vain voivotella, katua ja murehtia. Jokaisen on toimittava – omalla tavallaan, niin kuin pystyy, tilanteen mukaan, mutta toimia täytyy.


Ja pitää toimia täsmällisesti, kuten suuri kirjailijamme on käskenyt. Päätin puheeni lainaukseen Leo Tolstoilta: ”Sota on hirmuvaltiuden tuote. Niiden, jotka haluavat taistella sotaa vastaan, on taisteltava despotismia vastaan.”


Julkaistu Aleksei Navalnyin Instagram-tilillä (@navalny) 15.3.2022

Suomentanut Päivi Kremenenko



Otsikon kuva on kuvakaappaus Navalnyin Instagram-tililtä.